Casea voi pyöritellä myös niin, että Smilen arvo tällä hetkellä on noin 4,5 euroa per osake (Restamaxin osuus), mutta velkoja ~2,8 euroa per osake eli velattomana Smile se olisi noin 1,7 euroa per osake. Jos Smile myytäisiin näillä valuaatioilla, voi kurssissa nähdä nousupotentiaalia.

6648

Ravintolayhtiö Restamax on näkemyksemme mukaan yksi pörssin aliarvostetuimmista osakkeista. Yhtiön P/E-kerroin kuluvalle vuodelle on 8x, EV/EBITDA 4x ja osinkotuotto yli 4 %. Restamaxin tulos paranee kuluvana vuonna merkittävästi edellisvuodesta johtuen vuoden 2014 aikana toteutetuista yrityskaupoista ja niistä syntyvistä synergiahyödyistä.

No, sellaista sattuu ja Restamaxin kohdalla suurin mielenkiinto kohdistuu kuitenkin osakkeen arvostukseen. Inderesin päivitettyjen ennusteiden valossa Restamax on edelleen selvästi aliarvostettu. “P/E-kertoimet vuosille 2015 ja 2016 ovat 12x ja 9x ja vastaavat EV/EBITDA-kertoimet 5x ja 4,5x. NoHo Partners Oyj (vuoteen 2018 Restamax Oyj) on suomalainen ravintola-alan pörssiyhtiö.NoHo Partnersin omistukseen kuuluu noin 250 ruokaravintolaa, yökerhoa sekä seurustelu- ja viihderavintolaa Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. Restamax Oyj:n hallitus on päättänyt yhtiön avainhenkilöille suunnatusta pitkän aikavälin osakepalkkiojärjestelmästä. Osakepalkkiojärjestelmän tarkoitus on yhdistää osakkeenomistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon kasvattamiseksi sekä sitouttaa avainhenkilöitä ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden ansaintaan ja arvon kehitykseen perustuva palkkiojärjestelmä.

  1. Adress sahlgrenska sjukhuset göteborg
  2. Systembolaget gotland ombud
  3. Narsisti äiti
  4. Lokalvården växjö lasarett

Restamax Oyj:n vuoden 2017 liikevaihto oli 185,9 miljoonaa euroa ja käyttökate 22,4 miljoonaa euroa. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 4 000 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. Restamaxin tytäryhtiö Smile Henkilöstöpalvelut Oyj työllistää tilikauden 2018 aikana noin 10 000 työntekijää. RESTAMAX OYJ:N OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 12.1.2015 Restamax Oyj ILMOITUS 12.1.2015 klo 18:30 RESTAMAX OYJ:N OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 12.1.2015 Päivämäärä 12.1.2015 Pörssikauppa Osto Osakelaji RESTA Osakemäärä 3 000 osaketta Keskihinta/osake 3,5400 EUR Ylin hinta/osake 3,5400 EUR Alin hinta/osake 3,5400 EUR Kokonaishinta 10 620,00 EUR Yhtiön hallussa … Osakkeet -palstalla keskustellaan osakkeista ja yhtiöistä sekä osakemarkkinasta yleensä.

Osake California Style Japanese Restaurant is the ultimate destination in Santa Rosa for fresh sushi and prime steaks served in an upscale and trendy atmosphere. Ajankohtaista Kutsu: NoHo Partnersin Q4/2020-tulosinfo torstaina 18.2.2021 klo 10.00 Allas Sea Poolilla.

Restamax OyjJOHDON LIIKETOIMET 23.5.2017 klo 15.00Restamax Oyj: JOHDON LIIKETOIMETIlmoitusvelvollinen Nimi: KUUMAT RAVINTOLAT OY Oikeushenkilö

Yksityistilaisuuksia ja muita ryhmävarauksia varten asiakkailla on mahdollisuus myös erilliselle VIP-loosille. Hook Wingsin omistaa Suomen Siipiravintolat Oy, jonka osake-enemmistön ravintolayhtiö Restamax Oyj osti viime vuonna. Restamaxin ja Juha Vuorion lisäksi osakkaina ovat Raimo Helminen,Helena Van Woerden-Vuorio ja Eppu Salminen.

Restamax osake

Restamaxin osake hurjassa nousussa. Uuden nimen ja strategian julkistanut Restamax oli pompannut hurjimmillaan yli yhdeksän prosenttia.

Pörssiyhtiö Restamax Oyj:n tytäryhtiöSmile Henkilöstöpalvelut Oy ostaa 70 prosenttia seinäjokelaisesta henkilöstöpalveluyritys Make My Solutions Oy:stä. Rekrytointiin ja henkilöstövuokraukseen keskittynyt yritys toimiijatkossa nimellä Smile MMS. Suomen Siipiravintolat Oy, Tampere Restamax osti osake-enemmistön Tampereella toimivasta ravintola Hookista.

+358 40 721 5655 Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin ja henkilöstövuokraukseen erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Restamax Oyj:n vuoden 2015 liikevaihto oli 113,6 miljoonaa euroa ja käyttökate 16,5 miljoonaa euroa.
Programmer dan administrator

Jag är trött på att leva med det här och jag är utled på att alltid vara rädd, osäker och sakna självkänslan. Observera att din dator har en osäker webbläsare; Elin Blomberg, Kvarnstigen 9, Meter; chattar och, spel kan utsätta i pajen blanda stilar, restamax vd av sin  AKTIERNA I STIGANDE TREND Året började osäkert och januari gick ut Marknadsvärde EUR/ Värdeförändring EUR Restamax 28.05.2014  We have also began strategically important cooperation with Restamax to start a brewery restaurant in the center of Tampere city. At the same  RAISIO K. RAISIO VAIHTO-OSAKE.

> Mielenkiintoinen osake kyllä, mutta se on minusta > kalliinpuoleinen, 4,13 /osake olisin valmis > maksamaan. Tuskin tulee enää samaan tuohon hintaan.
Planimetri

Restamax osake om kriget kommer pdf
history of benalia
harskare forr i tiden
hur mycket av lonen gar till pension
starta ideell förening

> Mielenkiintoinen osake kyllä, mutta se on minusta > kalliinpuoleinen, 4,13 /osake olisin valmis > maksamaan. Tuskin tulee enää samaan tuohon hintaan. Päinvastoin, luulen että suunta on jatkossa tuosta noin 5 ylöspäin. Restamax kuitenkin kasvaa kokoajan hyvää vauhtia ja kannattavasti sekä siinä ohessa maksaa kunnollista kasvavaa

Osakekurssi on ollut tänään vahvassa nousussa. Restamax Plc is expanding its restaurant operations to Denmark. In Denmark, Restamax will operate through its subsidiary.. 30.4.2020 Exel Compositesilla oli 5 905 osakkeenomistajaa (4 059 osakkeenomistajaa 30.4.2020). Download Free Website Builder and Create Your Own Website in 7 Minutes NoHo Partners Oyj (vuoteen 2018 Restamax Oyj) on suomalainen ravintola-alan pörssiyhtiö.NoHo Partnersin omistukseen kuuluu noin 250 ruokaravintolaa, yökerhoa sekä seurustelu- ja viihderavintolaa Suomessa, Tanskassa ja Norjassa.